Asukkaalle
Asukkaalle

Järjestyssäännöt

Järjestyssäännöt on hyväksytty talon asukkaiden asumisviihtyvyyden turvaamiseksi. Kaikkien on käyttäytymisellään ja kaikin tavoin otettava huomioon talon muut asukkaat. Järjestyssäännöt koskevat myös asukkaiden vieraita. Järjestyslaissa on lisäksi kiinteistöä koskevia määräyksiä.

TUPAKOINTI

Tupakointi on kielletty kaikkien talojen kaikissa yhteisissä tiloissa.

Lisäksi erikseen määritellyissä Laajan tupakointikiellon taloissa tupakointi on kielletty kaikissa kiinteistön tiloissa ja piha-alueilla (myös parvekkeilla ja asuntopihoilla), lukuun ottamatta mahdollista erikseen merkittyä tupakointipaikkaa.

YHTEISET TILAT

Ulko-ovien ollessa lukituttuna on kuljettaessa huolehdittava ovien uudelleenlukkiutumisesta.

Yhteisissä tiloissa ei saa tuottaa häiriötä. Jokaisen tulee siivota jälkensä käytettyään yhteisiä tiloja; erityisesti saunoja ja talopesuloita.

Paloturvallisuussyistä tavaroita saa säilyttää vain niille varatuissa tiloissa. Palovaarallisten aineiden säilytyksessä on noudatettava paloturvallisuusmääräyksiä.

ALKOHOLIN NAUTTIMINEN

Alkoholin nauttiminen piha-alueella on kielletty siten, että sen nauttiminen tai siihen liittyvä oleskelu ja käyttäytyminen estää tai vaikeuttaa muiden oikeutta käyttää piha-aluetta varsinaiseen tarkoitukseensa.

PYSÄKÖINTI

Ajoneuvojen pysäköinti on sallittua vain niille varatuilla ja merkityillä paikoilla. Ainoastaan välttämätön huoltoajo piha- alueella on sallittu. Auton tarpeeton joutokäynti on kielletty. Lohkolämmittimen johto on poistettava käytön jälkeen ja lämpötolpan kansi on lukittava. Normaalin autopaikkatolpan vuokraaminen oikeuttaa sähkön käyttämiseen auton lohkolämmittimen kytkemiseksi pistorasiaan ja muuhun pienimuotoiseen toimintaan, esim. auton imurointiin. Ladattavan hybridiauton ja täyssähköauton lataaminen tällaisesta tolpasta on kiellettyä. Asukas huolehtii oman autopaikkansa lumitöistä. Autopaikalla ei saa tehdä auton korjaustöitä, öljynvaihtoja tai pestä autoa. Autopaikat on tarkoitettu asukkaiden käytössä olevien autojen pysäköintiä varten.

JÄTEHUOLTO JA LISÄLAITTEET

Jätteiden käsittelyssä tulee noudattaa lajittelumääräyksiä. Talousjätteet ja muut roskat on vietävä pakattuina jäteastioihin. Kaikkien jätteiden on mahduttava jäteastioihin. Muiden kuin talousjätteiden pois kuljettamisesta on asukkaiden huolehdittava itse. Jätekatoksen siisteydestä on huolehdittava.

TOMUTTAMINEN

Mattojen tomuttaminen on sallittua vain tähän tarkoitukseen varatuilla parvekkeilla tai alueilla. Tomutusaika on ma-su klo 8-20. Asuntoparvekkeita ei saa käyttää siivousparvekkeina. Parvekkeen kaiteella ei saa riiputtaa mitään.

Pyykin kuivaaminen huoneistokohtaisten parvekkeitten sisäpuolella on sallittu.

LEMMIKKIELÄIMET

Huoneistojen ulkopuolella lemmikkieläimet on pidettävä kytkettyinä. Eläimet eivät saa häiritä talon asukkaita tai talossa luvallisissa asioissa liikkuvia, eivätkä liata rakennusta tai tonttia. Eläinten ulkoiluttaminen on kiellettyä lasten leikkeihin varatuilla paikoilla, viheralueilla ja niiden läheisyydessä. Lintujen sekä muiden luonnonvaraisten eläinten ruokinta on VTS-kotien kiinteistöllä kielletty.

ASUNTOPIHAT

Asukkaalla on kunnossapitovelvollisuus omasta pihastaan. Hoitovelvoitteen laiminlyönti johtaa asukkaalta veloitettavaan ulkopuoliseen viherhoitopalveluun.

HUONEISTOT

Asunto on tarkoitettu vain asumiskäyttöön. Hiljaisuus on klo 22-06, jolloin naapureille on annettava yörauha. Naapureita ei saa häiritä muinakaan aikoina. Asukas vastaa myös vieraistaan.

Asukas ei saa tehdä tai teettää vesi-, viemäröinti-, sähkö-, maalaus-, tai tapetointitöitä tai asentaa antennia asuntonsa ulkopuolelle neuvottelematta remontista ensin VTS-kotien kanssa.

Huoneistoa on hoidettava huolellisesti. Vesivuodoista, kosteusvaurioista ja muista huoneistossa havaituista vioista on viipymättä ilmoitettava huoltoyhtiölle. Huoltoyhtiön yhteystiedot löytyvät OmaVTS-palvelusta sekä kiinteistön ilmoitustaululta.

Asukas ei saa muuttaa ilmanvaihtoventtiilien säätöjä, eikä asentaa ilmanvaihtojärjestelmään liesituuletinta, koska nämä toimet vaikuttavat muiden asukkaiden ilmanvaihtoon.

Pesukonetta tai astianpesukonetta ei saa kytkeä asunnon vesijohtoon ilman hyväksyttyä imusuojausta.

WC- ja muihin viemäreihin ei saa kaataa tai päästää jätteitä, jotka saattavat aiheuttaa niiden tukkeutumisen, kuten terveyssiteitä, kissanhiekkaa, ruokaa, rasvoja eikä ongelmajätteitä.

Huoneistojen parvekkeilla on sallittua käyttää sähkögrilliä, kunhan ei aiheuta savuhaittaa muille asukkaille, huolehdithan ettei savua kulkeudu muihin asuntoihin tai raitisilmaventtiileihin. Asuntopihoilla on sallittua käyttää sähkö- tai kaasugrilliä edellä mainituin ehdoin. Kaasupulloja ei saa säilyttää talojen irtaimistovarastoissa.

JÄRJESTYSSÄÄNTÖJEN RIKKOMINEN

Sääntöjen rikkominen saattaa aiheuttaa vahingonkorvausvelvollisuuden tai vuokrasopimuksen purkamisen.

TOIMINTA HÄIRIÖTILANTEISSA

Vuokranantajan ja vuokralaisen vastuita ja velvollisuuksia säätelee vuokrasopimus ja huoneenvuokralaki. Lisäksi vuokralaisen tulee noudattaa järjestyslakia ja kiinteistön järjestyssääntöjä. Säännöt on laadittu asukkaiden viihtyvyyden, terveyden ja turvallisuuden edistämiseksi. Asukkailla on oltava asumisrauha. Kaikkien on käyttäytymisellään ja muillakin tavoin otettava huomioon talon asukkaat. Asukkaiden on huolehdittava siitä, että myös heidän vieraansa noudattavat järjestyssääntöjä.

MAHDOLLISESSA HÄIRIÖTILANTEESSA:

  • Ota ensisijaisesti yhteys suoraan häiriön aiheuttajaan, jos koet sen mahdolliseksi, usein avoin keskustelu aiheesta on tehokkain tapa ratkaista asia.
  • Hankalammissa häiriötilanteissa on hyvä keskustella lähinaapureiden kanssa, ovatko häiriöt mahdollisesti koskeneet myös heitä.
  • Tarpeen mukaan voitte tehdä yhdessä kirjallisen häiriöntuottamusilmoituksen (vähintään kahden eri huoneistossa asuvan täysi-ikäisen henkilön allekirjoituksella varustettuna). Ilmoituksen häiriöstä voi tehdä kirjautumalla OmaVTS-palveluun.
  • Mikäli häiriöt jatkuvat, tehkää uusi kirjallinen häiriöntuottamusilmoitus.
  • Mahdollisissa häiriötapauksissa toimii yhteyshenkilönänne oman alueenne isännöitsijä.

VUOKRANANTAJAN HUONEENVUOKRALAIN MUKAISET TOIMENPITEET:

  • Kun riittävän vahva ja todisteellinen näyttö häiriöstä on saatu, ovat huoneenvuokralain mahdollistamat toimenpiteet lievimmästä alkaen: huomautus, varoitus ja vuokrasopimuksen purkaminen.
  • Normaalisti häiriönaiheuttaja saa aluksi joko huomautuksen tai varoituksen. Mikäli häiriöt todistettavasti jatkuvat annetusta varoituksesta huolimatta, on seurauksena vuokrasopimuksen purku. Vakavissa häiriötapauksissa voidaan vuokrasopimuksen purkamista joutua käsittelemään käräjäoikeudessa, jolloin on tärkeää, että häiriöistä on ilmoitettu mahdollisimman tarkasti ja todenperäisesti (ajankohdat, häiriön laatu) ja vähintään kahdessa eri huoneistossa asuvan asukkaan toimesta.