Asukkaalle
Asukkaalle

Pisteet kotiin

Voit hyödyntää asukasetupisteitä mm. sälekaihtimiin.

MIKÄ ON PISTEET KOTIIN -JÄRJESTELMÄ?

Pisteet kotiin -järjestelmä on VTS-kotien asukasetujärjestelmä. Se palkitsee asukkaita pitkäaikaisesta asumisesta ja kannustaa osallistumaan asukastoimintaan sekä asumisviihtyvyyden kehittämiseen.

1.5.2011 lähtien kaikki uudet asukaat on liitetty pisteet kotiin -asukasjärjestelmään vuokrasopimuksen allekirjoituksella (ellei asukas ole tätä kieltänyt). Pisteet kertyvät järjestelmään liittymispäivästä lähtien ja vain täysiltä asumiskuukausilta. Takautuvasti ei pisteitä voi saada.

Asukasetupisteitä kertyy mm. asumisesta, vuokranmaksusta ajallaan, erilaisista luottamustehtävistä sekä voimassa olevasta kotivakuutuksesta, jonka tiedot on ilmoitettu asiakaspalveluumme asiakaspalvelu@vts.fi

Pisteitä kertyy vain vuokrasopimuksen allekirjoittaneille sopimusosapuolille. Aktiivisesta asukastoiminnasta kertyvät pisteet ovat henkilökohtaisia, kaikki muut pisteet jaetaan tasan vuokrasopimuksen osapuolten kesken. Esimerkiksi liittymispisteinä annetaan 500 pistettä. Jos vuokrasopimuksen on allekirjoittanut kaksi henkilöä, pisteet jaetaan heidän kesken. Tällöin molemmat saavat 250 pistettä. Asukasetupisteitä kertyy mm. asumisesta, vuokranmaksusta ajallaan, erilaisista luottamustehtävistä sekä voimassa olevasta kotivakuutuksesta, jonka tiedot on ilmoitettu asiakaspalveluumme asiakaspalvelu@vts.fi

VTS-kodit varaa mahdollisuuden muuttaa pistejärjestelmää. Pistejärjestelmää kehitetään yhteistyössä asukkaiden edustajien kanssa. Pisteistä ei tule kenellekään verotettavaa tuloa, eikä järjestelmä ole ristiriidassa asukkaiden mahdollisesti saamien asumistukien tai muiden tulon siirtojen kanssa. Etuja ei voida verotussyistä antaa rahana.

EHDOT PISTEITÄ LUNASTETTAESSA

Pisteitä lunastettaessa ei saa olla vuokra- tai muita maksurästejä VTS-kodeille. Vuokranantajan suorittama vuokrasopimuksen purku asukkaasta johtuvista syistä nollaa vuokrasopimuksen pisteet kokonaisuudessaan. Poismuuttotilanteissa pisteseteli voidaan luovuttaa vasta, kun vakuuskäsittely on suoritettu eikä mitään maksettavaa VTS-kodeille ole. Pisteseteli on lunastettava yhden kuukauden (1kk) kuluessa vakuuden käsittelystä.

Talon takuuaikana asunnoissa ei saa tehdä pisteet kotiin -remontteja eikä kalustemuutoksia. Pisteillä voi kuitenkin tilata mm. ammattitason siivouksen tai parvekelasien aurinkoverhot.

Siivousta/huoneistoremontteja ei voida hyödyntää poismuuton yhteydessä tehtävään loppusiivoukseen tai huoneiston kunnostamiseen. (siivoustyötä ja huoneistoremontteja ei tulla suorittamaan irtisanomisaikana).

Kaikki asuntoon pisteillä asennetut tuotteet ovat asennuksen jälkeen VTS-kotien omaisuutta, eikä niitä saa ottaa mukaansa poismuuton yhteydessä.

PISTEIDEN KERTYMINEN

Pistekertymätaulukosta näet mistä kaikesta pisteitä kertyy ja minkä verran. Tarkista oma pistetilanteesi täällä (vaatii kirjautumisen).

PISTEIDEN KÄYTTÄMINEN

Tee pistehankinta-tilaus tällä palvelutilauslomakkeella (vaatii kirjautumisen). Huom. Pistehankintoja ei voi maksaa osittain rahalla, vaan pisteiden on riitettävä koko hankintaan! Kaikki asuntoon pisteillä asennetut ovat asennuksen jälkeen VTS-kotien omaisuutta, eikä niitä saa ottaa mukaansa poismuuton yhteydessä. Lisätietoja tarvittaessa palveluisannoitsijat@vts.fi

Klikkaamalla tästä pistetaulukko aukeaa pdf-muodossa, josta näet kootusti kaikki vaihtoehdot pisteiden käyttämiseen.

Yleiset pistetiedustelut: asiakaspalvelu@vts.fi
Pisteremontit: palveluisannoitsijat@vts.fi